Suosikkitwiittini

OP-Pohjola julkaisi tällä viikolla iPadille tarkoitetun verkkopankkisovelluksen. Kokeilin sitä ja se oli niin näppärä, että maksoin innostuksissani kaikki nipussa olevat laskut, vaikka osan eräpäivään oli vielä viikkoja.

Sovelluksen viivakoodilukija oli niin hyvä, että se hämärässäkin huoneessa se osasi lukea koodin, vaikka pidin sitä vinossa tabletin takana. Eri tilien toimintojen selailu oli nopeaa ja vaivatonta, sillä pyyhkäisyllä pääsi paikasta toiseen. Toki nopealla nettiyhteydelläkin lienee vaikutusta asiaan.

Olen aiemmin käyttänyt älypuhelinten sovelluksia, ja niissä juuri nämä kaksi ominaisuutta ovat olleet raivostuttavia: laskua on saanut kallistella ja heilutella kameran takana, ja tilien selailu on ollut kankeata.

Tyytyväinen asiakas antaa mielellään palautetta, ja twiittasin OP-Pohjolalle kiitoksen vastaamalla sen aiempaan twiittiin:

OPPohjola iPad twiitti

Kuten näkyy, OP-Pohjola reagoi twiittini: se lisäsi sen suosikkeihinsa.

Kiitos kiitoksesta, mutta nyt OP olisi voinut hieman röyhistää rintaa ja nostaa omaa häntäänsä: OP-Pohjolan olisi kannattanut twiitata viestini uudelleen. Silloin se olisi tullut näkyviin kaikille OP-Pohjolan seuraajille. Mikäs sen mukavampaa kuin julkaista kehuja!

Kun twiitti lisätään suosikkeihin, se on periaatteessa julkinen teko: jokainen voi käydä katselemassa toisen suosikkeja – jos sen vain viitsii tehdä. Harvapa viitsii.

Minun twiittini näkyi vain omille seuraajilleni. Jos olisin kirjoittanut twiittini ensimmäiseksi OP-Pohjolan käyttäjätunnuksen (esim. @OP_Pohjola Kiitos sovelluksesta!), viesti olisi näkynyt vain minun ja OP-Pohjolan yhteisille seuraajille – ei siis kummankaan kaikille seuraajille.

Twitterin suosikki-toiminto on alunperin ollut lähinnä twittien arkistointitarkoitukseen soveltuva. Twiitit säilyvät järjestelmässä vain joitakin kuukausia, ja siksi on ollut mukava tallettaa niitä itselleen. Itse olen kerännyt suosikkeihini sellaisia twiittejä, joissa on linkki johonkin artikkeliin, jota en ole ehtinyt heti lukea. (Tunnustan, että osaa en ole vieläkään lukenut tai muuten hyödyntänyt.)

Facebook on kuitenkin tuonut vaikutteita Twitteriin, ja suosikkia on ryhdytty käyttämään Facebookin tykkää-toiminnon korvikkeena. Sellainen kevyt reagointi on Twitteristä puuttunut, ja siksi suosikki on otettu tähän käyttöön. Itsekin käytän sitä niin, sillä se on helppo tapa esimerkiksi lopettaa jokin keskustelu, johon ei oikein ole mitään lisättävää, mutta on vähän tylyä jättää reagoimatta.

Twiitin merkitseminen suosikiksi ei ole aiemmin välttämättä merkinnyt mitään kannanottoa asian puolesta tai sitä vastaan: jos arkistoin jonkin linkin itselleni myöhemmin luettavaksi, ei se tarkoittanut, että olen linkin artikkelin kanssa samanmielinen. Nyt toiminnon merkitys ei ole enää yhtä varma: välillä siis tykkään, välillä vain arkistoin.

 

Yrittäjyydellä maailma paremmaksi

Päätin tänäkin vuonna käyttää joulumuistamisiin ajatellut varat johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen. Olin kohteenkin jo päättänyt, mutta asia jäi hoitamatta, kun joulun alla olin muka kovin kiireinen.

Mutta parempi nyt kuin ei koskaan: vuodenvaihteen kunniaksi olen hankkinut Toisenlaisen Lahjan. Sen avulla tuetaan kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa.toisenlainen lahja vuorovaikutin

Monet ovat tänä vuonna avustaneet uutta lastensairaalaa, jota itsekin pidän erittäin tärkeänä. Valitsin lahjakohteeksi kuitenkin ammattitaidon tukemisen.

Olen itse saanut elämääni vain positiivisia asioita yrittäjyyden kautta, joten koen tärkeänä auttaa heikommassa asemassa olevaa naista saamaan itselleen ammatin ja sen avulla paremman elämän.

Olen myös sen verran naiivi, että oletan, että kun autamme kehitysmaita, se hyvä kiertyy ajallaan myös länsimaisen asukkaan hyväksi. Ehkäpä emme ole jonain päivänä eriarvoisia – tai kenties olemme joskus tarvitsemassa apua entiseltä kehitysmaalta, ken tietää.

Kiitos kaikille yhteistyökumppaneilleni ja tämän blogin lukijoille: teidän ansiostanne minulla oli mahdollisuus hankkia tämä lahja!

Hyvää ja antoisaa vuotta 2014!

 

 

Älä sano älä

 

Kännykän kuvavarastosta löytyi kesäinen kuva, joka vieläkin sykähdyttää:

Korkeasaari 3

 

Jos tästä käyt
saa kasvit
kaiken toivon heittää
ja pelkkä multa
maata peittää.

Kyllä kyllä, onnahteleehan sekä rytmi että kielioppi, mutta Korkeasaaren eläintarhassa on ymmärretty olennainen: myös kiellon voi kertoa hauskasti ja positiivisesti.

Vai olisiko muka kivempaa sanoa Älä tallaa nurmikoita?

Aina auki

Viime sunnuntaina oli mikkelinpäivä. Se on lasten kirkkopyhä, joten ajattelin, että avaan telkkarin ja katson lasten kanssa jumalanpalveluksen. (Meidän tulee käytyä kirkossa harvoin, ja poden siitä ajoittaista huonoa omaatuntoa.) Oletin, että telkustakin tulee lapsia kiinnostavaa kirkonmenoa.

Kaikkea muuta. Töllössä istui neljä keski-ikäistyvää pappia, jotka juttelivat leppoisalla tyylillä jostain kirkollisesta teemasta. Eipä siinä mitään – mutta lapset jatkoivat leikkejään.

Twiittasin asiasta:

mikkeli1a

En oikeastaan odottanut tähän mitään vastausta, mutta helpotti, kun sain julkisesti keventää mieltä.

Seuraan joitakin kirkon edustajia Twitterissä, mutta kukaan heistä ei reagoinut twiittiini. Kunnes illalla tuli pari viestiä:

mikkeli2a

Hämmästyin hieman, sillä emme Anita Ahtiaisen kanssa seuraa toisiamme Twitterissä. Hän oli kuitenkin löytänyt twiittini ilmeisesti käyttämieni asiasanojen avulla.

Kurkkasin Anitan esittelyä profiilisivulta, ja kävi ilmi, että hän on kahden pyhäkoululehden päätoimittaja ja pyhäkoulutoiminnan kouluttaja. Hän oli siis aivan vakavissaan, ja vastasin aivan yhtä tosissani:

mikkeli3a

Seuraavana päivänä Anita vielä palasi asiaan:

mikkeli4a

Tämä keskustelu on loistava esimerkki siitä, kuinka yhdenkin ihmisen toiminta voi saada muutoksen aikaan. Minä annoin epäsuoraa palautetta julkisessa kanavassa, ja yksittäinen työntekijä tarttui siihen. Ehkäpä asiassa tosiaan on muutoksia luvassa!

Yritykset ja yhteisöt tuskailevat, miten somekanavissa oikein ollaan mukana. Some on auki aina, mutta yritys päivystää siellä kenties vain virastoaikojen puitteissa. Tämä on hankalaa, sillä asiakas ei malta odottaa vastauksia päiväkausia.  Jos yritys ei reagoi, asiakas etsii vastaukset itse, ja silloin ei tiedon asiantuntevuus ole taattu.

Jokaisessa yrityksessä olisikin mietinnän paikka, miten asia ratkaistaan. Kuinka pitkä aika on liian pitkä silloin, kun asiakas odottaa? Tulisiko kaikkien perustaa ”somepartio”, joka päivystää aina tai ainakin lähes aina? Jos ei, miten ohjataan asiakas oikean tiedon lähteille?

Herr Doktor ottaa Teidät nyt vastaan

Saksassa asuva suomalainen nainen haluaa varata lääkäriajan.

Hän googlailee paikallisia lääkäreitä. Niitä löytyykin koko liuta, mutta lääkäreiden erikoistumisalaa ei ole mainittu. Muutenkin tiedot ovat niukat; ainoa yhteystieto on puhelinnumero.

Nainen soittaa ensimmäiselle. Ei, olen lastenlääkäri. Toinen kertoo olevansa silmälääkäri. Ja niin edelleen.

Lopulta löytyy sopiva lääkäri. Soitto on mennyt liikkuvaisen lääkärin kännykkään, joten puhelu pätkii pahasti. Puheesta ei saa tolkkua.

Nainen sanoo turhautuneena lähettävänsä sähköpostia sopivista ajoista. Se sopii, lääkäri kuulostaa sanovan. Ehkäpä saksan kielen taitonikaan ei auttanut keskustelun onnistumista, nainen miettii itsekriittisesti.

Viestissään nainen ehdottaa seitsemää mahdollista päivää muutaman viikon päähän. Parin päivän päästä lääkäri vastaa meiliin ja kertoo, että tämä viikko on jo kokonaan varattu. Ehkä ensi viikko sopisi?

Ensi viikko ei käy, sillä nainen on silloin Suomessa. Antaa olla.

Lääkäriin on kuitenkin päästävä.

Suomessa nainen googlailee paikallisia lääkäreitä. Hän valitsee läheisen lääkäriaseman, sieltä haluamansa erikoislääkärin, klikkailee kalenterisovelluksen avulla lääkäriajan ja saa vielä vahvistusviestin kännykkäänsä. Tadaa! Lääkäriaika järjestyi minuuteissa.

Palvelukulttuurissa on ainakin tältä osin valtava ero Suomen ja Saksan välillä. Me suomalaiset jaksamme valittaa monestakin asiasta asiakaspalvelussa. Esimerkkitapauksemme kuitenkin todistaa, että tekniikan ansiosta asiointi on tehty meillä monella tavalla vaivattomaksi.

Me olemme tottuneet informatiivisiin nettisivuihin, hyviin yhteystietoihin ja jopa palvelujärjestelmiin. Tällaisia asioita ei ole ollut monta vuotta tarjolla, mutta nyt niiden puute nostaa välittömästi turhautumisen tunteen: huonoa ja hankalaksi tehtyä palvelua!

Asiakkaan kokemus palvelusta käynnistyy jo siinä vaiheessa, kun palvelua lähdetään etsimään. Kun asiakas hermostuu jo alkumetreillä, saa yritys tehdä paljon, että tuo hankala alku hälvenisi mielestä.