Artikkelit tunnisteella: Visuaalisuus

Hypnoottisen piittaamaton tuote

Ripsiväri loppui, ja marssin Emotion-liikkeeseen ostamaan uutta. Tavallisesti käyttämäni merkin vieressä hyllyssä oli tarjous toisesta ripsarista: Lancômen Hypnôse-tuotteen tuplapakkauksen ostaja saa parin euron alennuksen.

Tartuin tarjoukseen ja ostin ripsiväripaketin. Lupasihan ripsiväri mullistaa ilmeeni, koska nyt ripseni olisivat ”täydellisen tuuheutetut” ja saisin ”hypnoottisen katseen” ja ”vietelevät” – juu, ”vietelevät ripset”.

Kotona avasin pakkauksen ja järkytyin. Lancôme oli päättänyt satsata pakkaukseen, ainakin määrällisesti. Tässä pakkaus avattuna:

Ripsiväri tietenkin pitää olla omassa putkilossaan, jottei väri kuivu, se on selvä.

Sitten jokainen putkilo/hylsy pakataan upeaan, kullanväriseen pahvipakkaukseen. Miksi? Jotta tuotteen ja valmistajan nimi saadaan kunnolla näkyviin?

Tätä erinomaista tuplapakkausta varten on tehty paitsi musta pahvikotelo myös musta, muovinen, samettimaisella materiaalilla päällystetty kehikko!

Siinä ne kultaiset pakkaukset nyt nätisti tököttävät. Se vain ei näy kaupassa ostopäätöstä tekevälle asiakkaalle, koska musta pahvikotelo on ikkunaton.

Hienoa on, kieltämättä, mutta minusta tämä on viesti piittaamattomuudesta. Yritys, joka käyttää näin väärin luonnonvaroja, ei elä tätä päivää; jokainen meistä on varmasti sitä mieltä, että saa olla säästeliäs, vaikkei poliittisesti vihreä olisikaan.

Lisäksi asiakkaalle sysätään valtava määrä roskaa, sillä nämä pakkauksethan ovat kertakäyttöisiä. Kerrostaloasuja ei edes voi lämmittää saunaansa pahvipakkauksilla. Sen sijaan jätekustannukset kasvavat tällaisen ylipakkaamisen takia – jolloin moiset tuplapakkausten hinnanalennukset ovat silkkaa silmänlumetta.

Minulle olisi kelvannut uusiopaperista tehty paperikääre ripsivärihylsyn ympärillä. Tuplapakkaus olisi voitu tehdä niin, että kaksi käärettä olisi vetäisty narulla yhteen.

Voisiko joku meikkifirma profiloitua ylellisyyden sijasta luonnonmukaisuudella? Ai niin, ei taida olla uusi idea.

Entäs se hypnoottinen katse? Hohhoijaa.

Hymiöpakko

Ajoittain koulutuksissa kysytään mielipidettäni hymiöihin. Olen ollut lähtökohtaisesti sitä mieltä, että ne ovat ihan jees, jos juttukumppani varmuudella ymmärtää piirtokirjoitukseni. Se, miten asian varmistan, onkin se arvailun paikka.

Salaa olen ajatellut, että on henkistä laiskuutta piirtää asia kirjoittamisen sijaan. On hieman helpompaa naputella tekstiin hymynaama :) kuin miettiä, miten tämän saman sanoisin sanoin.

Hymiöitä kuitenkin käytetään todella paljon, ja erityisesti Twitterissä ne ovat tarpeen: kun merkkejä on käytettävissä vain 140, ei niitä halua tuhlata pitkiin ilmaisuihin, jotka voi korvata parilla oivasti yhdistetyllä välimerkillä.

Ja onhan se nykypäivää hymiöidä viestinsä, eikö? Jos vaikka asiakas käyttää hymiöitä mutta minä en, annanko itsestäni jotekin ajastaan jälkeenjääneen tai muuten tietämättömän kuvan? Tai ehkä tiukkapipon, hui!

Havahduin jokunen aika siihen, että viesteihini putkahteli hymiöitä – jopa aivan tuiki tuntemattomille kirjoitettuihin meileihin.

Viime viikolla kirjoitin tutulle asiakkaalle viestiä tekstiesimerkkien toimittamisesta koulutustilaisuutta varten. Kirjoitin jotakuinkin näin:

Jotkut osallistujista kertoivat, ettei esimerkkejä ollut, koska he olivat juuri siivonneet sähköpostinsa. :(

Kirjoitin hieman kiireessä (kirjoittaako kukaan sähköpostia kaikessa rauhassa?), joten ajattelin, että tuohon tuo surumielinen hymiö sopii; viestin näpsäkästi, että olen harmissani tästä asiasta.

Lähetin viestin ja olin tyytyväinen.

Pari päivää myöhemmin asia tuli taas mieleeni, sillä asiakas ei ollut vastannut viestiini. Kävin viestini läpi ja totesin, ettei vastausta oikeastaan tarvitakaan.

Mutta katseeni kiinnittyi hymiöön. Tajusin, että olin ollut henkisesti laiska enkä ollut vaivautunut miettimään sanallista vastinetta kuvalle. Paljon vaivattomampaa oli täräyttää hymiö ja toivoa, että vastaanottaja ymmärtää viestini.

Silti paljon varmempaa olisi ollut kirjoittaa:

Jotkut osallistujista kertoivat, ettei esimerkkejä ollut, koska he olivat juuri siivonneet sähköpostinsa, mikä oli harmillista.

En halua olla henkisesti laiska ja viestinnällisesti epämääräinen, joten aion kiinnittää huomiota hymiöihin viesteissäni. Narauttakaa minut, jos on tarpeen.

Seksivau! Kuvia!

Kävin viime syksynä miehen kanssa lounaalla thaimaalaisessa ravintolassa. Valitsimme ikkunapöydän.

Vieressämme oli hylly, jolla oli myynnissä erilaisia eksoottisia ruokatarvikkeita. Hyllyllä oli myös huiveja ja jotain muita silkkiasusteita. Ja – nakukuva.

Sellainen aanelosen kokoinen hologrammikuva alastomasta naisesta. Oikeastaan niitä oli aika monta, ja kaikki olivat mukavasti näkyvillä: kauniita naisia kauniine muotoineen.

Melkein vedin riisit nenään. Omaan ravintolanautintooni ei kuulu alastoman naisen katselu, joten kuvat eivät mitenkään ilahduttaneet minua.

Nousin tuolista ja käänsin kuvat nurin. Salaa toivoin, että viestini menisi perille henkilökunnalle.

Tänään menimme miehen kanssa uudelleen samaan ravintolaan – siellä on älyttömän hyvä ruoka – ja sattumoisin valitsimme saman pöydän.

Ei varmaan ole yllätys, että samat naiset katselivat hyllyltä meitä. Eikä varmaan yllätä, mitä minä tein. Käänsin kuvat taas nurin. Henkilökunta oli varmaan luullut tuulenpuuskan kaataneen ne edellisellä kerralla.

Miksi ihmeessä ne olivat myynnissä? Kuuluuko nyt ihan oikeasti thai-kulttuuriin tällainen nakukuvien myynti? Ja olimme ruokaravintolassa, jossa ei ole tietääkseni tarjolla hierontaa takahuoneessa. Niin, aika vahvana on mielessä stereotypiat thaipalveluista tämänkin jälkeen.

Tietääkseni työpaikoillakaan ei saa pitää tissikuvia tietokoneen taustakuvana, joten miksi sellaisia saa sitten pitää ruokaravintolassa näytillä? Ravintola on ihan tavallinen ruokapaikka, jossa käy perheitäkin. Ja kuvat voi nähdä kadultakin.

Ja miksi on ihan mahdotonta sanoa tästä asiasta suoraan ravintolan henkilökunnalle? Kuka tekisi sen puolestani?

Vikaa mittarissa

Meillä on uusi auto, ja kuten kaikkien uusien asioiden kanssa, vie hetken, ennen kuin tuntee hallitsevansa välineen kunnolla.

Vaikka meillä merkki pysyikin samana, mallissa on pieniä muutoksia, jotka hankaloittavat alkua. Valot toimivat hieman eri tavoin kuin vanhassa, samoin pyyhkijät ja ilmastoinninkin vipstaakit ovat erilaiset.

Itsekin siis tarkastelee asioita hieman tarkemmin ja kriittisemmin, kuin uusin silmin. Ja huomasinpa seuraavan:

Niin, siinä on automme nopeusmittari. Mitä tässä sitten muka on vikana? Vauhtikin on nollassa kuten kuvaushetkellä on järkevää olla.

Mittarissa asteikko on alussa 10 kilometrin, sitten yhtäkkiä 20 kilometrin välein. Hankalaa! Istuimenlämmittimen säätö ei aivan suoraan vaikuta ajoturvallisuuteen, mutta auton nopeus vaikuttaa.

Tajusin asian ajoreitillä, jolla nopeusrajoitus muuttuu ensin 80 km:stä 50:een, sitten 40:een ja lopulta 30:een. Tuo hitain pätkä oli jo sellaista matelua, että piti hieman vilkuilla mittariin, ettei nopeus vahingossa kohoa normaalimmalta tuntuvaan viiteenkymppiin.

Mittaristoon ei ole selvästi merkitty kohtaa, jossa asteikko yllättäen muuttuu. Viidenkympin kohta on punaisella, mutta niinpä on kolmenkympinkin pykälä.

Kuljettajan pitää siis vilkaista ajon aikana helposti kaksi kertaa nähdäkseen, oliko viisari vitosen vai täyden kympin kohdalla.

Jos siis ajan ylinopeutta, aion syyttää siitä epäselvää nopeusmittariamme. (Ei kerrota poliisille, että auto näyttää nopeuden haluttaessa myös digitaalisesti.)