Artikkelit tunnisteella: Sosiaalinen media

Kannattaisi kyllä vaihtaa nimeä

Postasin maanantaina siitä, kuinka Katleenan ja minun tammikuussa julkaistava Uusi etunimikirja Aadasta Äijöön on kiinnostanut mediaa – tai pikemminkin siitä, miten nimiemme kanssa oli ongelmia uutisissa. (Ilta-Sanomat muuten korjasi etunimeni, kun olin Twitterissä pyytänyt sitä päätoimittaja Ulla Appelsinilta.)

Sittemmin Ilta-Sanomat teki uutisen keskustelusta, jonka alkuperäinen juttu herätti lehden verkkosivuilla. Kommentteja olikin viitisensataa, ja vilkuilin niitä hieman; ajattelin, että löytäisin osuvia esimerkkejä nimistä.

Olihan niitäkin, mutta aika monessa kommentissa muistutettiin siitä, kuinka lasta voidaan kiusata nimen perusteella. Totta!

Mutta vielä enemmän oli niitä kommentteja, joissa kiusattiin nimen perusteella! Siellä arvioitiin tietenkin Katleenan ja minun – tai oikeastaan Liina-Marian – nimiä, mutta myös muitakin. Kerrottiin kuvitteellisia ja tosielämän esimerkkejä.

Miten me voimme vaatia lapsia olemaan kiusaamatta toisiaan, kun aikuiset tekevät sitä itse?

Nimien arviointihan alkaa heti, kun lapsen nimi kerrotaan julkisuuteen: sitä arvostellaan ja kommentoidaan, hyväksytään ja tuomitaan. (Juu, teen niin itsekin.) Aina ei ajatuksia sanota vanhempien edessä ääneen, mutta sitten jälkeenpäin – voi hyvänen aika!

Nimi on toki vain nimi, mutta samalla se on osa ihmisen persoonaa. Nimen perusteella vedetään erilaisia johtopäätöksiä henkilöstä, vaikkapa hänen ammattitaidostaan: Ilta-Sanomien lukijat olivat muun muassa sitä mieltä, että jos kielitieteilijän nimi on Katleena tai Liina-Maria, ei hänellä ole mitään sananvaltaa toisten nimiin.

Vanhemmat valitsevat nimen lapselleen, eivät itselleen. Lapsella on kuitenkin oikeus vaihtaa nimensä aikuistuttuaan, sillä onhan se hänen nimensä.

Mekin Katleenan kanssa saimme muutamalta lukijalta ohjeen vaihtaa etunimeä. Kiitos vinkistä; ne nimenmuutostarinat kerromme kirjassamme.

Suosikkitwiittini

OP-Pohjola julkaisi tällä viikolla iPadille tarkoitetun verkkopankkisovelluksen. Kokeilin sitä ja se oli niin näppärä, että maksoin innostuksissani kaikki nipussa olevat laskut, vaikka osan eräpäivään oli vielä viikkoja.

Sovelluksen viivakoodilukija oli niin hyvä, että se hämärässäkin huoneessa se osasi lukea koodin, vaikka pidin sitä vinossa tabletin takana. Eri tilien toimintojen selailu oli nopeaa ja vaivatonta, sillä pyyhkäisyllä pääsi paikasta toiseen. Toki nopealla nettiyhteydelläkin lienee vaikutusta asiaan.

Olen aiemmin käyttänyt älypuhelinten sovelluksia, ja niissä juuri nämä kaksi ominaisuutta ovat olleet raivostuttavia: laskua on saanut kallistella ja heilutella kameran takana, ja tilien selailu on ollut kankeata.

Tyytyväinen asiakas antaa mielellään palautetta, ja twiittasin OP-Pohjolalle kiitoksen vastaamalla sen aiempaan twiittiin:

OPPohjola iPad twiitti

Kuten näkyy, OP-Pohjola reagoi twiittini: se lisäsi sen suosikkeihinsa.

Kiitos kiitoksesta, mutta nyt OP olisi voinut hieman röyhistää rintaa ja nostaa omaa häntäänsä: OP-Pohjolan olisi kannattanut twiitata viestini uudelleen. Silloin se olisi tullut näkyviin kaikille OP-Pohjolan seuraajille. Mikäs sen mukavampaa kuin julkaista kehuja!

Kun twiitti lisätään suosikkeihin, se on periaatteessa julkinen teko: jokainen voi käydä katselemassa toisen suosikkeja – jos sen vain viitsii tehdä. Harvapa viitsii.

Minun twiittini näkyi vain omille seuraajilleni. Jos olisin kirjoittanut twiittini ensimmäiseksi OP-Pohjolan käyttäjätunnuksen (esim. @OP_Pohjola Kiitos sovelluksesta!), viesti olisi näkynyt vain minun ja OP-Pohjolan yhteisille seuraajille – ei siis kummankaan kaikille seuraajille.

Twitterin suosikki-toiminto on alunperin ollut lähinnä twittien arkistointitarkoitukseen soveltuva. Twiitit säilyvät järjestelmässä vain joitakin kuukausia, ja siksi on ollut mukava tallettaa niitä itselleen. Itse olen kerännyt suosikkeihini sellaisia twiittejä, joissa on linkki johonkin artikkeliin, jota en ole ehtinyt heti lukea. (Tunnustan, että osaa en ole vieläkään lukenut tai muuten hyödyntänyt.)

Facebook on kuitenkin tuonut vaikutteita Twitteriin, ja suosikkia on ryhdytty käyttämään Facebookin tykkää-toiminnon korvikkeena. Sellainen kevyt reagointi on Twitteristä puuttunut, ja siksi suosikki on otettu tähän käyttöön. Itsekin käytän sitä niin, sillä se on helppo tapa esimerkiksi lopettaa jokin keskustelu, johon ei oikein ole mitään lisättävää, mutta on vähän tylyä jättää reagoimatta.

Twiitin merkitseminen suosikiksi ei ole aiemmin välttämättä merkinnyt mitään kannanottoa asian puolesta tai sitä vastaan: jos arkistoin jonkin linkin itselleni myöhemmin luettavaksi, ei se tarkoittanut, että olen linkin artikkelin kanssa samanmielinen. Nyt toiminnon merkitys ei ole enää yhtä varma: välillä siis tykkään, välillä vain arkistoin.

 

Aina auki

Viime sunnuntaina oli mikkelinpäivä. Se on lasten kirkkopyhä, joten ajattelin, että avaan telkkarin ja katson lasten kanssa jumalanpalveluksen. (Meidän tulee käytyä kirkossa harvoin, ja poden siitä ajoittaista huonoa omaatuntoa.) Oletin, että telkustakin tulee lapsia kiinnostavaa kirkonmenoa.

Kaikkea muuta. Töllössä istui neljä keski-ikäistyvää pappia, jotka juttelivat leppoisalla tyylillä jostain kirkollisesta teemasta. Eipä siinä mitään – mutta lapset jatkoivat leikkejään.

Twiittasin asiasta:

mikkeli1a

En oikeastaan odottanut tähän mitään vastausta, mutta helpotti, kun sain julkisesti keventää mieltä.

Seuraan joitakin kirkon edustajia Twitterissä, mutta kukaan heistä ei reagoinut twiittiini. Kunnes illalla tuli pari viestiä:

mikkeli2a

Hämmästyin hieman, sillä emme Anita Ahtiaisen kanssa seuraa toisiamme Twitterissä. Hän oli kuitenkin löytänyt twiittini ilmeisesti käyttämieni asiasanojen avulla.

Kurkkasin Anitan esittelyä profiilisivulta, ja kävi ilmi, että hän on kahden pyhäkoululehden päätoimittaja ja pyhäkoulutoiminnan kouluttaja. Hän oli siis aivan vakavissaan, ja vastasin aivan yhtä tosissani:

mikkeli3a

Seuraavana päivänä Anita vielä palasi asiaan:

mikkeli4a

Tämä keskustelu on loistava esimerkki siitä, kuinka yhdenkin ihmisen toiminta voi saada muutoksen aikaan. Minä annoin epäsuoraa palautetta julkisessa kanavassa, ja yksittäinen työntekijä tarttui siihen. Ehkäpä asiassa tosiaan on muutoksia luvassa!

Yritykset ja yhteisöt tuskailevat, miten somekanavissa oikein ollaan mukana. Some on auki aina, mutta yritys päivystää siellä kenties vain virastoaikojen puitteissa. Tämä on hankalaa, sillä asiakas ei malta odottaa vastauksia päiväkausia.  Jos yritys ei reagoi, asiakas etsii vastaukset itse, ja silloin ei tiedon asiantuntevuus ole taattu.

Jokaisessa yrityksessä olisikin mietinnän paikka, miten asia ratkaistaan. Kuinka pitkä aika on liian pitkä silloin, kun asiakas odottaa? Tulisiko kaikkien perustaa ”somepartio”, joka päivystää aina tai ainakin lähes aina? Jos ei, miten ohjataan asiakas oikean tiedon lähteille?

Aucor vie, asiakas kiittää

Vihdoin!

Tässä ovat blogini uudet sivut! Kerro ihmeessä mielipiteesi; palautetta saa ja pitää antaa, erityisesti jos huomaat jotain outoa tai hassua.

Digitoimisto Aucor teki aivan mahtavaa työtä koko matkan ajan: tarjouspyyntööni reagointiin salamana, ja samalla sykkeellä projekti pyörähti käyntiin. Ainoa hidastelu matkan loppusuoralla johtui vain ja ainoastaan itsestäni, ja silloinkin sain sopivan reippaita rohkaisuja ja tönintää toimintaan.

Koko projekti hoitui sivumennen sanoen kirjallisesti – sanaakaan ei vaihdettu puhelimessa, vaikka Aucorilta aluksi yritettiin soitellakin. Nopeasti he kuitenkin huomasivat, etten pääse näemmä koskaan puhelimeen, joten tyydyimme sähköiseen viestintään.

Parasta yhteistyössämme oli mielestäni viestintämme mutkattomuus: Aucorin väelle uskalsi osoittaa oman osaamattomuutensa, sillä aina vastaus oli ymmärtävä – ja parhaassa tapauksessa se oli: ”Me hoidamme!”

Saamani ohjeet olivat selkeitä ja tumpeloystävällisiä, ja usein asia oli tehty valmiiksi tai lähes valmiiksi asti minua varten. Aucorilla ymmärretään, että tietyillä asioilla ei kannata asiakasta vaivata, kun homma hoituu nopsemmin osaavissa käsissä.

Täyden palvelun talo siis – suosittelen!

Blogipostaukset täytynee sentään jatkossakin itse kirjoittaa.

Someaspan palvelumallit luodaan nyt

Talouselämä kirjoitti reilu kuukausi sitten siitä, kuinka someaspa on tulevaisuuden megatrendi.

Pakkohan sen on ollakin: kuluttajat luuhaavat somessa, joten yritystenkin kannattaa mennä sinne.

Tiedätkö sinä, miten asiakaspalvelu sosiaalisessa mediassa toimii? Pohditko, miten voisit palvella  asiakkaitasi paremmin netissä? Suunnitteletko someaspaa, mutten oikein tiedä, mitä siellä pitäisi tehdä?

Osallistu ihmeessä MIF:n workshop-koulutukseen Kuka vastaa? Asiakaspalvelu sosiaalisessa mediassa. Vielä mahtuu mukaan – jos vain ehdit mukaan. Kouluttajina olen minä ja tv:stä tuttu Katleena.