Artikkelit tunnisteella: Media

Kannattaisi kyllä vaihtaa nimeä

Postasin maanantaina siitä, kuinka Katleenan ja minun tammikuussa julkaistava Uusi etunimikirja Aadasta Äijöön on kiinnostanut mediaa – tai pikemminkin siitä, miten nimiemme kanssa oli ongelmia uutisissa. (Ilta-Sanomat muuten korjasi etunimeni, kun olin Twitterissä pyytänyt sitä päätoimittaja Ulla Appelsinilta.)

Sittemmin Ilta-Sanomat teki uutisen keskustelusta, jonka alkuperäinen juttu herätti lehden verkkosivuilla. Kommentteja olikin viitisensataa, ja vilkuilin niitä hieman; ajattelin, että löytäisin osuvia esimerkkejä nimistä.

Olihan niitäkin, mutta aika monessa kommentissa muistutettiin siitä, kuinka lasta voidaan kiusata nimen perusteella. Totta!

Mutta vielä enemmän oli niitä kommentteja, joissa kiusattiin nimen perusteella! Siellä arvioitiin tietenkin Katleenan ja minun – tai oikeastaan Liina-Marian – nimiä, mutta myös muitakin. Kerrottiin kuvitteellisia ja tosielämän esimerkkejä.

Miten me voimme vaatia lapsia olemaan kiusaamatta toisiaan, kun aikuiset tekevät sitä itse?

Nimien arviointihan alkaa heti, kun lapsen nimi kerrotaan julkisuuteen: sitä arvostellaan ja kommentoidaan, hyväksytään ja tuomitaan. (Juu, teen niin itsekin.) Aina ei ajatuksia sanota vanhempien edessä ääneen, mutta sitten jälkeenpäin – voi hyvänen aika!

Nimi on toki vain nimi, mutta samalla se on osa ihmisen persoonaa. Nimen perusteella vedetään erilaisia johtopäätöksiä henkilöstä, vaikkapa hänen ammattitaidostaan: Ilta-Sanomien lukijat olivat muun muassa sitä mieltä, että jos kielitieteilijän nimi on Katleena tai Liina-Maria, ei hänellä ole mitään sananvaltaa toisten nimiin.

Vanhemmat valitsevat nimen lapselleen, eivät itselleen. Lapsella on kuitenkin oikeus vaihtaa nimensä aikuistuttuaan, sillä onhan se hänen nimensä.

Mekin Katleenan kanssa saimme muutamalta lukijalta ohjeen vaihtaa etunimeä. Kiitos vinkistä; ne nimenmuutostarinat kerromme kirjassamme.

Tarkkana sen nimen kanssa

Katleena ja minä olemme ahkeroineet kasaan kirjan Uusi etunimikirja Aadasta Äijöön, jonka kustantaa Karisto. Yle Häme sai vihiä asiasta ja kutsui meidän radiohaastatteluun. Se tuli ulos viime keskiviikkona, ja eilen sunnuntaina Yle julkaisi asiasta nettisivuillaan uutisen.

Twitterissä huomattiin pikaisesti, että Katleenan nimi oli uutisessa Katkeena.

Naurattihan se: etunimistä kertovassa jutussa nimivirhe!

Tänään maanantaiaamuna uutisjuttu oli nostettu telkkariin: Ylellähän pyörii aamulla aina jutuntynkiä telkkarissa ennen ohjelmien alkua. Ne ovat outoja tekstinpätkiä, joista ei saa oikeastaan mitään tolkkua. Kai niiden ajatus on houkutella katsoja nettiin lukemaan lisää.

Kirjastamme kertova uutinen oli tällaisena jutunkaltaisena tekstinä. Siitä kävi ilmi, että kaksi kielen asiantuntijaa on tehnyt etunimikirjan ja nyt he muistuttavat vanhempia nimen valinnan tärkeydestä.

Yle tv

Käytännössä juttu oli nettiuutisen ingressi, jonka kuvituksena oli nettijutun kuva oli Katleenasta ja minusta – sama, jonka toimittaja oli napannut Hämeenlinnassa. Missään ei näkynyt, ketkä kuvassa olivat.

Koska nimet puuttuivat.

Näytti, että kuvassa on naispari, joka pohtii yhteiselle lapselleen nimeä. Nauratti, taas nimimoka! (Eläköön #tahdon2013!)

Sitten Ilta-Sanomat teki jutun, jossa nimeni oli muodossa Liina-Maria Patjas. Kylläpä nyt kompastellaan nimien kanssa.

Googlasin nimen Liina-Maria Patjas selvittääkseni, saako joku parka suosioni osakseen. Törmäsin Ylen englanninkieliseen uutiseen, jossa nimeni oli myös muodossa Liina. Sieltä virhe oli ilmeisesti lähtenyt liikkeelle ja levinnyt muualle.

Jos jokin media vielä tarttuu teemaan, odotan mielenkiinnolla, mikä on seuraava versio nimistämme. Ehkäpä Kotkeena ja Liimamarja, kuten Katleena ehdotti.

Tärkein kuitenkin on se meidän nimikirjan nimi. Se on Uusi etunimikirja Aadasta Äijöön.

Epäilty syyllinen uutinen otettu kiinni

Lueskelin uutisia verkkolehdistä, ja vilkaisin Iltalehden uutista:

Ajattelin että olen väsynyt, kun en tajunnut otsikkoakaan: siis kuka on otettu kiinni? Hankala partisiippirakenne etsinyt ja passiivinen otettu kiinni sotkivat ymmärrykseni. Siis yleensä otetaan kiinni epäilty, ei uhri, ajattelin.

Etsin uutisen Hesarista:

Edelleen olin ihmeissäni. Murhan yritys tuntuukin olevan ensimmäisen lauseen perusteella varsinainen uutinen – mutta miten se liittyy otsikkoon? Eikä ole edes epäiltyä uutisen alussa, mutta loppua kohden niitä onkin useita. Autokaan ei ole sitä mitä piti. Sekavaa. Ja jos uutisen jaksaa lukea loppuun, käy ilmi että palkkiokin on ollut luvassa, rikosvyyhtiä ja moottoripyöräjengiä.

Minä en jaksanut, mutta törmäsin samaan uutiseen vielä Ilta-Sanomissakin:

Vihdoinkin ymmärrettävää kieltä väsyneelle lukijalle! Otsikossa kerrotaan heti, että kyse on yllätyskäänteestä, joka paljastetaan kaksoispisteen jälkeen: uhri onkin otettu kiinni! Nyt lukija osaa valmistautua uutiseen oikein.

Toinen lause vahvistaa tulkintani, koska siinä on selkeä suora sanajärjestys: poliisi on ottanut kiinni motoristin. Iltalehti kertoi saman asian passiivirakenteella kuski on otettu kiinni, mikä ei todellakaan helpota ymmärrystä.

Hesarin mukaan poliisi on ottanut kiinni useita epäiltyjä – joista yksi on uhri. Tämä kerrotaan vasta uutisen loppupuolella, kun lukija on luovuttanut.

Mutta mikä siis olikaan se uutinen, jonka vuoksi juttu sai bittitilaa ainakin kolmessa verkkolehdessä? Mikä oli rikos? Tai rikokset? Joku ajoi autoa, toinen jäi alle, kaikki ovat syyllisiä ainakin johonkin?

Tärkeä tiedote

Kuulin tänään radiosta, että Tarzanin Cheeta-simpanssi on kuollut.

Tämä uutinen kiinnitti huomioni kahdesta syystä:

Ensinnäkin asialle oli uhrattu Radio Suomen uutislähetyksessä useita sekunteja, joten sen pitää olla merkittävä uutinen. Ehkä se on, ehkä ei – tai ei vain ollut isompia uutisia näin välipäivinä kerrottavaksi.

Toiseksi tiedotteen rakenne toimi oikein hyvin. Tiedättehän: tärkein asia kerrotaan heti ensimmäisessä virkkeessä, ja sitä sitten täydennetään jatkossa:

Johnny Weissmullerin rinnalla 1930-luvun Tarzan-elokuvissa esiintynyt Cheeta-simpanssi on kuollut. Cheeta eli poikkeuksellisen korkeaan 80 vuoden ikään eläinten suojakodissa Floridassa.

Palm Harborin eläinkodin johtaja kertoo The Tampa Bay Tribune -lehdessä, että Cheeta oli rauhallinen eläin, jonka lempiharrastuksia olivat ihmisten naurattaminen, sormiväreillä maalailu ja jalkapallon katselu televisiosta.

Elokuvauransa jälkeen Cheeta eli Weissmullerin talossa. Palm Harbouriin se tuli 1960-luvulla. Keskuksessa asuu 14 muutakin simpanssia.

(Lähde: AP, Yle Uutiset. Koko uutinen löytyy Ylen sivulta. Radiouutisen voi kuunnella Ylen Areenasta (viimeinen uutinen), mutta se poistuu sieltä vuorokaudessa eli huomenna kello 11. )

Uutista kuunnellessani tajusin, miten tiedotteen rakenne todella toimii. Aivan kuulin, kuinka toimittaja tekstiä lukiessaan vilkuili kelloa ajatellen ”ehdin vielä lukea tämän lauseen”. Toimivassa tiedotteessahan lukemisen voi lopettaa minkä tahansa virkkeen jälkeen, ja silti asia säilyy kokonaisena.

Tiedotteen informaatiorakenne tuo mukanaan kyllä ongelmiakin. Kun ensimmäinen virke on uutisessa kaikkein tärkein, siihen ahdetaan valtavasti informaatiota. Cheeta on pitänyt esitellä meille ennen kuin varsinainen uutinen voidaan kertoa: Johnny Weissmullerin rinnalla 1930-luvun Tarzan-elokuvissa esiintynyt. Huh!

Normaalissa tekstissähän asia kerrottaisiin jokseenkin seuraavasti: Cheeta-simpanssi on kuollut. Se esiintyi 1930-luvulla Tarzan-elokuvissa Johnny Weissmullerin rinnalla. Tätä ei tiedote kuitenkaan salli, sillä sen rakenne on  kirjoittajaa kahlitseva. Siksi tiedotteen tekeminen on taitolaji.

Yhtä juhlaa

Olen seuraillut Leijonien kultajuhlista käytyä keskustelua puolittaisen kiinnostuneesti. Itse torijuhlia en nähnyt, sillä en saanut Tampereen Scandic Cityn telkkaria toimimaan. Aamulla toosa heräsi eloon, kun räpläsin mielestäni epäloogisesti kaukosäätimen näppylöitä. Näin siis muutaman pätkän torijuhlista aamu-uutisista.

Humalassahan ne siellä lavalla olivat, sen tajusivat kaikki.

Kummolat ja kumppanit ovat yksi toisensa jälkeen selittäneet mediassa, mitä tapahtui. Tehdystä teosta on puhuttu juhlimisena. Jäin miettimään tuon sanan merkitystä.

Meillä Suomessa alkoholi ilmeisesti kuuluu niin monen henkilön juhlaan, että juhla ei ole oikea juhla ilman viinaa. Siksi juhliminen tarkoittaa – ei enää vain iloitsemista – vaan nimenomaan alkoholin käyttöä jonkun iloisen asian vuoksi.

Siksikö osa kansasta tuntuu ajattelevan, että ”kukkahattutädit” kieltävät ylipäätään mestaruuden juhlimisen (sanan vanhassa merkityksessä), jos ovat pahastuneet alkoholihuuruisesta kompuroinnista?

Muistan aikoinaan omia häitämme suunnitellessamme lukeneeni jostain nettikeskustelusta, että jos häissä ei tarjota alkoholia, ovat häät surkeat häät. Onkohan se liitto edes lainvoimainen, jota ei ole viinaryypyllä vahvistettu? Olisiko siis hieman selvempi mestaruusjuhla ollut huonompi ja vähempiarvoinen?

Mielenkiintoinen on sekin seikka, että jääkiekkopomoilta alkoi tulla pahoittelevia sanoja vasta, kun sponsorit ärähtivät.

En sylje lasiin, mutta olisin toivonut, että koko kansan tilaisuudeksi tarkoitetussa torijuhlassa Leijonat olisivat olleet selvinpäin. Humalainen on harvoin kaunis näky.

Jossain haastattelupätkässä joku Leijona, jota en puheenmongerruksen ja aurinkolasien vuoksi tunnistanut, kertoi heidän jatkavan torilta saunailtaan ”tänään ja varmaan huomennakin”. Siellä voi Leijonakin ottaa kaljaa tai muuta janojuomaa, yksityistilaisuudessaan.