Artikkelit tunnisteella: Kirjoittaminen

Vaivatonta epäviestintää meilitse

Tiedättehän epäviestinnän? Se on sitä, kun yksi kysyy yhtä, mutta toinen vastaa toista. Se toteutuu vaivatta sähköpostiviestinnässä:
A: Toteutuuko se tiimipalaveri ensi viikolla? Mulle ei ole tullut vahvistusta. Entäs kehityspäivä, onko se jäänyt pois?
B: Tiimipalaveri on eri ajankohtana. Kehityspäivä on sitten myöhemmin.
A: Okei, milloin palaveri on? Olisi kiva tietää että voi järjestellä perheen aikatauluja.
B: Kehityspäivä on kai sitten parin kuukauden päästä.

Tällainen viestintä on niin turhaa. A jää edelleen miettimään, milloin se tiimipalaveri on – ja kehityspäivä on kyllä juu, mutta joskus sitten sekin.

B:n antamista vastauksista ei ollut mitään hyötyä, vaan kysymykset jäivät vaille vastauksia.

Missä meni pieleen? Siinäkö, että A kysyi kaksi kysymystä samassa viestissä? B:n voi olla vaikea ottaa näin paljon tietoa käsiteltäväkseen kerralla. Joskus voi olla viisasta lähettää vain yksi kysymys kerrallaan.

Tai ehkä B ei ole oikea henkilö vastaamaan mokomiin kyselyihin. A:n kannattaa siis kysyä ihmiseltä, jolla tieto on.

B:n virhehän on ilmeinen: Hän ei kerro tiimipalaverin ajankohtaa, vaikka luultavimmin tietää sen. Jos tieto ei vielä ole varma tai julkinen, sen voisi reilusti sanoa. Sen sijaan hän antaa epämääräisen tiedon kehityspäivästä, vaikkei A siitä edes kysynytkään.

Hyvän vastauksen voi antaa vain, jos kuuntelee toisen kysymyksen. Muuten puhuu väärästä asiasta tai oikeasta asiasta epämääräisesti.

Kuuntelu kirjallisessa viestinnässä on periaatteessa helppoa, sillä sehän tarkoittaa tekstin lukemista. Helppoa se on siksi, että tekstin voi lukea tarvittaessa monta kertaa. Sen sijaan kuullun ymmärtämisessä pitää yleensä pärjätä kertakuulemisella, tai ainakaan kovin monta kertaa ei kehtaa pyytää puhujaa toistamaan sanomaansa.

Hyvä kuuntelu – tai lukeminen – on toisen kunnioittamista. Se puolestaan vaatii läsnäoloa eli keskittymistä. Jos kuuntelee kysyjän asian, pääsee itsekin vähemmällä: ei tarvitse sietää toisen asiaan palaamisia.

Epäilty syyllinen uutinen otettu kiinni

Lueskelin uutisia verkkolehdistä, ja vilkaisin Iltalehden uutista:

Ajattelin että olen väsynyt, kun en tajunnut otsikkoakaan: siis kuka on otettu kiinni? Hankala partisiippirakenne etsinyt ja passiivinen otettu kiinni sotkivat ymmärrykseni. Siis yleensä otetaan kiinni epäilty, ei uhri, ajattelin.

Etsin uutisen Hesarista:

Edelleen olin ihmeissäni. Murhan yritys tuntuukin olevan ensimmäisen lauseen perusteella varsinainen uutinen – mutta miten se liittyy otsikkoon? Eikä ole edes epäiltyä uutisen alussa, mutta loppua kohden niitä onkin useita. Autokaan ei ole sitä mitä piti. Sekavaa. Ja jos uutisen jaksaa lukea loppuun, käy ilmi että palkkiokin on ollut luvassa, rikosvyyhtiä ja moottoripyöräjengiä.

Minä en jaksanut, mutta törmäsin samaan uutiseen vielä Ilta-Sanomissakin:

Vihdoinkin ymmärrettävää kieltä väsyneelle lukijalle! Otsikossa kerrotaan heti, että kyse on yllätyskäänteestä, joka paljastetaan kaksoispisteen jälkeen: uhri onkin otettu kiinni! Nyt lukija osaa valmistautua uutiseen oikein.

Toinen lause vahvistaa tulkintani, koska siinä on selkeä suora sanajärjestys: poliisi on ottanut kiinni motoristin. Iltalehti kertoi saman asian passiivirakenteella kuski on otettu kiinni, mikä ei todellakaan helpota ymmärrystä.

Hesarin mukaan poliisi on ottanut kiinni useita epäiltyjä – joista yksi on uhri. Tämä kerrotaan vasta uutisen loppupuolella, kun lukija on luovuttanut.

Mutta mikä siis olikaan se uutinen, jonka vuoksi juttu sai bittitilaa ainakin kolmessa verkkolehdessä? Mikä oli rikos? Tai rikokset? Joku ajoi autoa, toinen jäi alle, kaikki ovat syyllisiä ainakin johonkin?

Muista vetää vessa

Kaikki naiset ovat varmaan lukeneet erilaisia ohjeita vessojen seinillä siitä, mihin ihmeeseen terveyssiteet ja muut laitetaan. Vieläkö ihan oikeasti on ihmisiä, jotka luulevat, että Libressen ohutside on niin ohut, että sen voi huuhdella pytystä?

Niin, ja miehet: käsipapereita ei huuhdella viemäriin. Niiden paikka on roskiksessa.

Vessaohjeita on kamalan vaikea antaa. Miten puhua sivistyneesti eritteistä?

Viimeksi luin juuri ohjeen, jonka mukaan pönttöön pitää laittaa ”vain mitä sinne kuuluu”. Eli?

Onneksi ohje jatkui: ”Ei käsipyyhkeitä eikä missään nimessä terveystuotteita!!” Allekirjoituksena oli ”Putkisto valurautainen Vm. 1972”.

Mitä ovat ne terveystuotteet? Vitamiinejako? Tai vatsan toiminnan turvaamiseen tarkoitettuja aineita – niin, ehkä ne todella kannattaa mieluummin syödä.

Terveysside, pikkuhousunsuoja ja tamponi ovat inhottavia sanoja. Niille pitää keksiä joku hyvä yleistermi, että voi vähän yleistää ja etäännyttää itseä aiheesta: KuukautissuojaIntiimituote? Hygieniatarvike?

Itse jouduin vuosia sitten antamaan ohjeita vessan vetämisestä: Olin puhelinvaihteen hoitajana, ja koppini vieressä oli juuri remontoitu asiakkaille tarkoitettu vessa. Pönttö oli vaihdettu vettä säästäväksi, joten sen napista piti painaa jatkuvasti, kunnes pytty huuhtoutui.

Asiakkaat eivät tätä oivaltaneet, joten jouduin jokaiselle ystävälliselle kävijälle ohjeistamaan, miten pytty toimii: ”Juu ei se ole rikki, painat vaan siitä napista pitkään.”

Aikani neuvottuani päätin siirtyä massaviestintään ja tehdä lapun vessan seinälle. Mutta mitä siihen kirjoitetaan?

Vessa ei ole rikki.

Eikun Pytty ei

Äh, Wc-istuin tai siis sen säiliö toimii.

Mikä ihme tuon kapistuksen nimi on? Siihen aikaa ei ollut Googlea, joten jouduin ihan oikeasti miettimään esineen nimeä. Päädyin muistaakseni wc-istuimeen. No niin.

Paina napista niin kauan, että — öh. Kakka on mennyt pois. Eiii… 

Pytty on tyhjä? Jäähän sinne vesi.

Miten ulosteista ja likaisista papereista puhutaan tyylikkäästi – ja vieläpä mustaa valkoisella? Oli turvauduttava passiiviin:

Paina napista, kunnes wc-istuin on huuhtoutunut puhtaaksi.

Ei ainakaan tullut enää yhtään ilmoitusta, että pönttö ei vedä.

Kirjallisena, kiitos

Olen huono ottamaan vastaan suullisia viestejä.

En muista seuraavana päivänä, jos joku sanoo tekevänsä jotain. Unohdan suulliset ohjeet kun käännän selkäni. Puhelimessa kirjoitan älyttömiä asioita ylös, koska en osaa puhelun aikana prosessoida tärkeitä tietoja.

(Kerran soitin jostain laboratoriotuloksesta terveyskeskukseen ja kirjoitin lukeman ylös – tai niin luulin tehneeni. Paperilla luki oma syntymäaikani.)

Siksi olen oppinut arvostamaan kirjallisia ohjeita ja muistutusmeilejä. Osaan jopa pyytää niitä jossain tilanteissa.

Mutta minulla on auktoriteettipelko. Ja ilmeisesti lääkäri on minulle auktoriteetti.

Lääkärin edessä olen hänen osaamisensa armoilla: hänellä on valta julistaa minut sairaaksi tai terveeksi – hitsiläinen, jopa eläväksi tai kuolleeksi!

En kehtaa tehdä muistiinpanoja lääkärin vastaanotolla, ja siksi sitten unohdan lääkitysohjeet ja ruuhkautan puhelintunnit, kun joudun soittelemaan, että mitenkäs tää menikään.

En ymmärrä, miksen kehtaa kirjoittaa asioita ylös. Konsulttina olen oppinut, että olen epäammattimainen, jos en asiakastapaamisessa tee muistiinpanoja. Siellä se siis on välttämättömyys, mutta lääkärin luona nolouden aihe.

Tarvitsen varmaan lääkäriltä luvan teolleni. Voisiko kaltaisiani varten olla pari muistiinpanovihkoa ja kynää valmiina potilaan jakkaran vieressä? Vähän niin kuin pankissakin voisi olla. Tai melkein joka paikassa, missä hoidetaan tärkeitä asioita.

Kirjoituskynnys

Kaverini päivitti statustaan Facebookissa:

Kylli Kaveri on ainaisessa aikapulassa ajautunut FB-päivitysrutiinin ulkopuolelle. Kynnys pikkusattumuksista kertomiseen nousee nousemistaan. Mitä kerrottavaa mulla muka aikaisemmin oli, jopa monta kertaa päivässä? Isoja ajatuksia ei ole ollut sitten lukion ainekirjoitustuntien.

Tunnistan tunteen. Kun aikaa kuluu, rutiini särkyy ja kynnys kasvaa. Jos aiemmin oli helppoa kirjoittaa jotain, melkein mitä vain, nyt ei ole yhtään julkaistavaa ajatusta päässä. Tulee tunne, että olen vain tärkeilijä, jos nyt muka tämänkin kerron muille. Parempi olla siis hiljaa.

Monelle helpointa on saada valmista aikaan, kun on ihan pakko. Ei ole aikaa ja mahdollisuutta itsekritiikkiin, vaan on pakko tehdä valmista, hyväksyä kaikki tuotos. Kaikki lopputulos ei aina ole mitään helmeä, mutta ihan käyttökelpoista kamaa kuitenkin.

Tosin on joskus käynyt niinkin, että jälkeenpäin ihmettelee, että minäkö tuon ajatuksen olen tuottanut: tuollaisen kauniin ja valmiin mietteen tai kristallinkirkkaan näkemyksen. (Enkä nyt lisää tähän itsetehostavaa, puolipakollista ja muka-vaatimatonta ”mutta ei usein”.)

Pienen paineen alla voi syntyä tosi hyvää jälkeä, mutta kai se on niin, ettei asioita kannattaisi jättää viime tippaan. Jotkut ajatukset vaativat jalostamista, ja siihen on kirjoittamisessa hyvä keino vain kirjoittaa uusiksi aiemmin kirjoitettu.

Kirjoittamisessa auttaa rutiini. Valkoisen paperin kammo helpottaa, kun kirjoittaa säännöllisesti jotain. Kun näkee, että saa edes jotain aikaan, on helpompi uskoa, että jokin osa siitä on ihan luettavaakin. Oikeata hetkeä ei varmaan koskaan tule – tai silloin ovat kirjoitusvälineet kaukana.