Kannattaisi kyllä vaihtaa nimeä

Postasin maanantaina siitä, kuinka Katleenan ja minun tammikuussa julkaistava Uusi etunimikirja Aadasta Äijöön on kiinnostanut mediaa – tai pikemminkin siitä, miten nimiemme kanssa oli ongelmia uutisissa. (Ilta-Sanomat muuten korjasi etunimeni, kun olin Twitterissä pyytänyt sitä päätoimittaja Ulla Appelsinilta.)

Sittemmin Ilta-Sanomat teki uutisen keskustelusta, jonka alkuperäinen juttu herätti lehden verkkosivuilla. Kommentteja olikin viitisensataa, ja vilkuilin niitä hieman; ajattelin, että löytäisin osuvia esimerkkejä nimistä.

Olihan niitäkin, mutta aika monessa kommentissa muistutettiin siitä, kuinka lasta voidaan kiusata nimen perusteella. Totta!

Mutta vielä enemmän oli niitä kommentteja, joissa kiusattiin nimen perusteella! Siellä arvioitiin tietenkin Katleenan ja minun – tai oikeastaan Liina-Marian – nimiä, mutta myös muitakin. Kerrottiin kuvitteellisia ja tosielämän esimerkkejä.

Miten me voimme vaatia lapsia olemaan kiusaamatta toisiaan, kun aikuiset tekevät sitä itse?

Nimien arviointihan alkaa heti, kun lapsen nimi kerrotaan julkisuuteen: sitä arvostellaan ja kommentoidaan, hyväksytään ja tuomitaan. (Juu, teen niin itsekin.) Aina ei ajatuksia sanota vanhempien edessä ääneen, mutta sitten jälkeenpäin – voi hyvänen aika!

Nimi on toki vain nimi, mutta samalla se on osa ihmisen persoonaa. Nimen perusteella vedetään erilaisia johtopäätöksiä henkilöstä, vaikkapa hänen ammattitaidostaan: Ilta-Sanomien lukijat olivat muun muassa sitä mieltä, että jos kielitieteilijän nimi on Katleena tai Liina-Maria, ei hänellä ole mitään sananvaltaa toisten nimiin.

Vanhemmat valitsevat nimen lapselleen, eivät itselleen. Lapsella on kuitenkin oikeus vaihtaa nimensä aikuistuttuaan, sillä onhan se hänen nimensä.

Mekin Katleenan kanssa saimme muutamalta lukijalta ohjeen vaihtaa etunimeä. Kiitos vinkistä; ne nimenmuutostarinat kerromme kirjassamme.

Kommentoi