Kuukausiarkisto: kesäkuu 2012

Juhannus

Minä avaan syömeni selälleen

ja annan päivän paistaa.

Minä tahdon kylpeä joka veen 

ja joka marjan maistaa.  

Minun mielessäni on juhannus 

ja juhla ja mittumaari, 

ja jos minä illoin itkenkin, 

niin siellä on sateenkaari.

Eino Leino

Onnellista ja aurinkoista juhannusta!

Tytöt ja pojat, naiset ja miehet

Twitterissä tuli keskustelua tytöttelystä ja pojittelusta työpaikoilla. Sisältyykö siihen vähättelyä vai onko se vain rentoutta?

Kerran naisesimies puhutteli minua ja toista nuorta naistyötekijää tytöiksi: Pitäkää te tytöt talo pystyssä sillä aikaa kun olen poissa!

Vitsailimme hänelle puhuttelusta, ja esimies pyysi kauhuissaan anteeksi tytöttelyään. Meillä oli kova työ selventää, ettemme ihan oikeasti kokeneet sitä halventavana. Tyttöjähän me olimme häneen verrattuna iällisesti. Lisäksi tiesimme esimiehen arvostavan osaamistamme, joten tytöttelyyn ei liittynyt mitään alentavaa.

Jos sen sijaan olisin esimiehelle tai työkaverilleni pelkkä tyttö ilman etunimeä, tuntisin olevani vain käyttötavaraa. Etunimi tekee meistä ihmisen, yksilön, muista erottuvan. Tyttö on vain osa nuorten naisten laumaa.

Voiko sitten puhua naisista? Nainen liittyy ehkä voimakkaammin sukupuoleen: Menevätkö naiset vai miehet ensin saunaan? 

Voisiko työyhteisössä sanoa: Naiset tekevät tämän työn, miehet tuon. Heti tulee negatiivinen mieliyhtymä naisten ja miesten töistä – vaikka joskus niillekin on perustelunsa.

Oma ukkini ei koskaan sanonut naista naiseksi. Hänen kielessään tai murteessaan sanalla nainen oli ’huonon naisen’ merkitys. Nainen oli kevytkenkäinen olento. Ukki puhuttelikin naisia vaimoiksi.

Ukkini on aikaa sitten kuollut, ja hän eli aikana, jolloin ”kunnollinen” nainen oli naimisissa. Naimaton nainen oli luultavasti hänelle sitten neiti. Tai ehkä nainen oli vaimo riippumatta siviilisäädystä, en tiedä.

Entäs sitten pojat? Poika tulee katsomaan sitä, saatetaan sanoa jossain huoltofirmassa. Jos poika ei saa asiaa kuntoon, laitetaan työmies asialle.

Jossain vaiheessa kaikki naiset ovat kokeneet sen, että heitä nimitetään tädeiksi.  Silloin tulee ensimmäinen ikäkriisi.

Naisen yhä ikääntyessä hänestä tulee mummo riippumatta siitä, onko hänellä lastenlapsia. Vanhasta naisesta on monia muitakin nimityksiä: minusta mummeli on hellittelevä nimitys, mummi on tehokas ja energinen täti, isoäiti arvokas ja tyylikäs ja mummu on vanha ja huonokuuloinen.

Ikään liittyy mielikuva osaamisesta. Poika tai tyttö on nuoren, siis kokemattoman ihmisen nimitys. Perinteisestihän aloittelija on nuori ihminen.

Nykyaikana voi olla, että vastavalmistunut onkin jo aikuisiässä, mutta hän on silti aloittelija uudessa työssään. Toisaalta nuorella ihmisellä voi olla tuoretta tietoa ja uutta osaamista, joten hän onkin arvokas työntekijä. Erityisesti näissä tilanteissa tytöttely tai pojittelu voi tuntua tavallistakin kohtuuttomammalta.

Kieleen sisältyvät mielikuvat voivat olla syvällä, joten niiden muuttaminen ei onnistu aivan kädenkäänteessä. Kieli on yhteisön omaisuutta, joten yksittäinen kielenkäyttäjä ei voi noin vain muuttaa sen sääntöjä. Ei siis auta, että itse ei tarkoita tytöttelyllä mitään pahaa. Sitä ei voi tehdä, jos muu yhteisö kokee sen vääränä.

Kevyt kesätyö

Seurasin kerrostalon pihalla aikaansa viettäviä nuoria miehiä: he olivat ilmeisesti huoltoyhtiön palkkaamia kesätyöntekijöitä. Poikien tehtävä oli puhdistaa metallisia pyykki- ja mattotelineitä sekä maalata ne.

Aamun ensimmäinen tunti meni kuitenkin penkillä istuskellen ja älypuhelinta sivellen.

Itseäni samaan aikaan sekä huvitti että hieman harmitti jeppejen laiskottelu, sillä heidän palkkansahan kiertyy lopulta asukkaan maksettavaksi. (Ja hei: tunti! Vartti vielä on ihan ok.) Mieleeni tuli kuitenkin myös voimakkaita nostalgisia muistoja omista kesätyöpaikoista.

Vietin parikymppisenä muutaman kesän hautausmaan kesätyöntekijänä. Mukaani tarttui sieltä paitsi hieman puutarhanhoitotaitoja myös asiakaspalvelun aakkoset.

Hautausmaamme suntio Timppa muisti painottaa meille, että ensisijainen tehtävämme on asiakaspalvelu. Vaikka kukat ja nurmikot, pensaat ja hiekkakäytävät oli pidettävä kunnossa, meidän piti olla aina valmiina auttamaan hautausmaalla vierailevia omaisia.

Erityisen tärkeää oli keskustelu. Rukkasen piti pudota siihen paikkaan, jos asiakas halusi seurustella.

Ja sitähän sitten harjoiteltiin. Keskustelutaidot meillä kaikilla toki olivat erilaiset, mutta tärkeintä olikin kuuntelu, ei niinkään vastaaminen.

Sureviakin omaisia tietenkin tapasimme, mutta sielunhoitajana en ainakaan itse kokenut joutuvani olemaan. Surija halusi yleensä ollakin rauhassa; se joka halusi jutella, oli jo päässyt raskaimman surunsa yli. Yleensä puheenaiheet olivat mukavia muistoja tai yleisiä ja turvallisia teemoja – eli säitä ja vuodenaikoja.

Ymmärsimme varmasti kaikki, että saatoimme olla joillekin vanhuksille päivän kohokohta, kun annoimme heille hetken aikaa ja kuuntelimme heidän asiaansa minuutin tai pari. Joskus juttuhetket venähtivät, mutta sillä ei ollut merkitystä: hommat hoituivat kyllä ajallaan.

Harvassa työssä saa esimieheltä hyväksynnän siitä, että seurustelee asiakkaan kanssa eikä tee ”oikeita” hommia. Meidän esimiehellämme olivat tärkeät asiat mielestäni oikeassa järjestyksessä.

Luonnollisesti mekin otimme rennosti ja ajoittain laiskottelimme ja välttelimme työntekoa – sehän kuuluu kesätyön luonteeseen! Mutta toisin kuin huoltoyhtiön kundit, pidimme kyllä huolen siitä, että omaisten silmissä näytimme työteliäiltä.

Kesätyöntekijät ovat tärkeä voimavara yrityksille, kun töiden on sujuttava, vaikka henkilöstö lomailee. Yrityksen imagoon vaikuttaa sekin, miten kesäapulaiset tekevät hommansa. Asiakashan ei edes välttämättä tiedä, onko häntä palveleva työntekijä määräaikainen apulainen vai vakituinen työntekijä.