Kannattaisi kyllä vaihtaa nimeä

Postasin maanantaina siitä, kuinka Katleenan ja minun tammikuussa julkaistava Uusi etunimikirja Aadasta Äijöön on kiinnostanut mediaa – tai pikemminkin siitä, miten nimiemme kanssa oli ongelmia uutisissa. (Ilta-Sanomat muuten korjasi etunimeni, kun olin Twitterissä pyytänyt sitä päätoimittaja Ulla Appelsinilta.)

Sittemmin Ilta-Sanomat teki uutisen keskustelusta, jonka alkuperäinen juttu herätti lehden verkkosivuilla. Kommentteja olikin viitisensataa, ja vilkuilin niitä hieman; ajattelin, että löytäisin osuvia esimerkkejä nimistä.

Olihan niitäkin, mutta aika monessa kommentissa muistutettiin siitä, kuinka lasta voidaan kiusata nimen perusteella. Totta!

Mutta vielä enemmän oli niitä kommentteja, joissa kiusattiin nimen perusteella! Siellä arvioitiin tietenkin Katleenan ja minun – tai oikeastaan Liina-Marian – nimiä, mutta myös muitakin. Kerrottiin kuvitteellisia ja tosielämän esimerkkejä.

Miten me voimme vaatia lapsia olemaan kiusaamatta toisiaan, kun aikuiset tekevät sitä itse?

Nimien arviointihan alkaa heti, kun lapsen nimi kerrotaan julkisuuteen: sitä arvostellaan ja kommentoidaan, hyväksytään ja tuomitaan. (Juu, teen niin itsekin.) Aina ei ajatuksia sanota vanhempien edessä ääneen, mutta sitten jälkeenpäin – voi hyvänen aika!

Nimi on toki vain nimi, mutta samalla se on osa ihmisen persoonaa. Nimen perusteella vedetään erilaisia johtopäätöksiä henkilöstä, vaikkapa hänen ammattitaidostaan: Ilta-Sanomien lukijat olivat muun muassa sitä mieltä, että jos kielitieteilijän nimi on Katleena tai Liina-Maria, ei hänellä ole mitään sananvaltaa toisten nimiin.

Vanhemmat valitsevat nimen lapselleen, eivät itselleen. Lapsella on kuitenkin oikeus vaihtaa nimensä aikuistuttuaan, sillä onhan se hänen nimensä.

Mekin Katleenan kanssa saimme muutamalta lukijalta ohjeen vaihtaa etunimeä. Kiitos vinkistä; ne nimenmuutostarinat kerromme kirjassamme.

Tarkkana sen nimen kanssa

Katleena ja minä olemme ahkeroineet kasaan kirjan Uusi etunimikirja Aadasta Äijöön, jonka kustantaa Karisto. Yle Häme sai vihiä asiasta ja kutsui meidän radiohaastatteluun. Se tuli ulos viime keskiviikkona, ja eilen sunnuntaina Yle julkaisi asiasta nettisivuillaan uutisen.

Twitterissä huomattiin pikaisesti, että Katleenan nimi oli uutisessa Katkeena.

Naurattihan se: etunimistä kertovassa jutussa nimivirhe!

Tänään maanantaiaamuna uutisjuttu oli nostettu telkkariin: Ylellähän pyörii aamulla aina jutuntynkiä telkkarissa ennen ohjelmien alkua. Ne ovat outoja tekstinpätkiä, joista ei saa oikeastaan mitään tolkkua. Kai niiden ajatus on houkutella katsoja nettiin lukemaan lisää.

Kirjastamme kertova uutinen oli tällaisena jutunkaltaisena tekstinä. Siitä kävi ilmi, että kaksi kielen asiantuntijaa on tehnyt etunimikirjan ja nyt he muistuttavat vanhempia nimen valinnan tärkeydestä.

Yle tv

Käytännössä juttu oli nettiuutisen ingressi, jonka kuvituksena oli nettijutun kuva oli Katleenasta ja minusta – sama, jonka toimittaja oli napannut Hämeenlinnassa. Missään ei näkynyt, ketkä kuvassa olivat.

Koska nimet puuttuivat.

Näytti, että kuvassa on naispari, joka pohtii yhteiselle lapselleen nimeä. Nauratti, taas nimimoka! (Eläköön #tahdon2013!)

Sitten Ilta-Sanomat teki jutun, jossa nimeni oli muodossa Liina-Maria Patjas. Kylläpä nyt kompastellaan nimien kanssa.

Googlasin nimen Liina-Maria Patjas selvittääkseni, saako joku parka suosioni osakseen. Törmäsin Ylen englanninkieliseen uutiseen, jossa nimeni oli myös muodossa Liina. Sieltä virhe oli ilmeisesti lähtenyt liikkeelle ja levinnyt muualle.

Jos jokin media vielä tarttuu teemaan, odotan mielenkiinnolla, mikä on seuraava versio nimistämme. Ehkäpä Kotkeena ja Liimamarja, kuten Katleena ehdotti.

Tärkein kuitenkin on se meidän nimikirjan nimi. Se on Uusi etunimikirja Aadasta Äijöön.

On kaksi tapaa vastata reklamaatioon

Asiakas menee rautakauppaan reklamoimaan ulkovalaisimesta. Se on toiminut huonosti alusta alkaen, ja osia on vaihdettu kolmeen kertaan. Nyt on mitta asian kanssa tullut täyteen, ja asiakas haluaa vaihtaa tuotteen kokonaan toiseen.

Hän on yhteydessä liikkeeseen, ja sieltä luvataan vaihtaa valaisin uuteen ja tulla vastaan korvaavan tuotteen hinnassa.

Liikkeessä asiakas käy hakemassa hyllystä mieleisen valaisimen ja kävelee palvelutiskille selvittämään asiaa.

Tapa 1

Paikalla oleva myyjä ei osaa hoitaa asiaa vaan pyytää kollegan avukseen.

Yhdessä he toteavat, että vaikka ”tuotteet ovat samaa kamaa eri pakkauksissa”, niillä on hinnaneroa monta kymppiä. Sen asiakas joutuisi maksamaan.

Asiakas selventää, että liike on velvollinen korvaamaan hänelle asian hoitamisesta koituneet kulut; ajokilometrejäkin on kertynyt muutaman kympin edestä usealla ajokerralla.

Esimies pyydetään paikalle.

Esimies saa selvityksen asiasta, ja hän on sitä mieltä, että bensakulut korvataan, juu, mutta asiakkaan pitäisi maksaa jäljelle jäävä parin kympin hinnanero. Onhan tämä laadukkaampi tuote, hän toteaa.

Asiakas ihmettelee, että äsken sen sanottiin olevan ”samaa kamaa”. Hän muistuttaa, että hänellä on mennyt valaisimen asennustöihin tunteja, kun lamppuja ja muita osia on vaihdettu uusin. Eikö työllekin voisi jonkin hinnan laskea?

Pitkän neuvottelun jälkeen esimies myöntyy siihen, että antaa uudesta valaisimesta pienen alennuksen, joka leikkaa hieman liikkeen myyntikatetta.

Asiakkaalle jää maksettavaa kuusi euroa, jonka hän hoitaa ja poistuu liikkeestä mahdollisimman ripeästi.

Tapa 2

Myyjä pahoittelee valaisimesta koitunutta vaivaa. Hän kertoo, että uusi tuote on hinnakkaampi, mutta hän voi hyvityksenä kuluista ja mieliharmista laskea siitä reilun alennuksen. Asiakkaalle jää maksettavaa kuusi euroa.

Asiakas aikoo maksaa valaisimen heti, mutta pyytääkin pistämään sen hetkeksi syrjään.

Hän voisi ennen kotiin lähtöä vielä kierrellä katsomassa kukkasipuleita, lumilapioita ja suojaverkkoa omenapuulle. Kotiin tarvitaan aina kaikenlaista.

Kätelläänkö pappi?

Analyysityökalu paljasti, että hiljattain blogiini oli joku löytänyt tiensä hakutermillä ”kätelläänkö pappi”. Ilmeisesti kyse on ollut jostain etikettiongelmasta häissä tai hautajaisissa, ja siihen haettiin vastausta.

Tämän arveluni perusteella vastaan auliisti, jottei kysyvä jäisi pulaan: Kyllä, pappi kätellään.

Miksipä ei käteltäisi? Pappi on paitsi pappi, myös ihminen, ei patsas. Hänen kätensä heilahtavat kättelyotteeseen, ja saat omaan lapaseesi kylmän lahnan tai hikisen känsäkouran, tai jotain muuta.

Pappi kyllä itse osaa päättää, meneekö juhlassa kättelyjonoon, hääparin viereen vai lesken rinnalle. Häneltä voi jopa kysäistä asiasta etukäteen, sillähän se selviää.

Jos päädyt papin vieruskaveriksi, hänelle saa juhlassa myös jutella muustakin kuin Jeesuksesta. Hänkin osaa päivitellä alkukesän räntäsateita ja loppukesän helteitä. Häneltä voi kysäistä, joko lomat on lusittu ja onko ollut kiireinen kesä. Tarjolla oleva ruoka on myös helppo puheenaihe.

Mutta pappi kyllä pahastuu, jos hänet sivuutetaan kättelyssä. Kuten kuka tahansa meistä.

 

Kun jalkaa särkee, niistä nenä

Miehen jalkaa särkee niin paljon, että kävely on ontumista. Mies menee paikalliseen terveyskeskukseen.

Lääkäri tutkii potilasta, toteaa että nenä vuotaa ja antaa miehelle nenäliinan: ”Kannattaa niistää nenä, niin jaksat paremmin kävellä.”

Mies niistää nenän. Hetken lepo auttoi, joten jalkakin toimii taas.

Myöhemmin mies lähtee lomamatkalle. Jalkavaiva uusiutuu. Mies hakeutuu nyt oikein erikoislääkärille.

Erikoislääkäri tutkii potilasta. Hän toteaa, että jalassa on jotain vikaa, mutta ei määrää hoitoa. Nenäkin vuotaa, joten lääkäri antaa nenäliinan ja kehottaa ottamaan vähän nenäsuihketta. Hengitys kulkee paremmin, ja kävelykin on helpompaa.

Mies lähtee kotimatkalle, ja jalka tuntuu olevan kunnossa. Kesken matkan jalka tekee täyden tenän. Mies nilkuttaa lähimmälle lääkärille.

Taas potilasta tutkitaan, nyt oikein huolella. Lääkäri löytää polvesta kierukkavian: se vaatii operaation. Ilmankos ei jalka oikein toiminut! Potilas ohjataan erikoislääkärille hoitoon.

Tässä vaiheessa asiakas on juossut lääkäriltä toiselle, jotain fiksataan, mutta todellista vikaa ei saada kuntoon. Missä kohdassa saisi tehdä reklamaation?

Näin toivottavasti ei käy terveydenhoidossa, mutta se on täysin mahdollista autohuollossa – lue vaikka itse :

Miehen omistama auto ei suostu liikkumaan kuin kolmeakymppiä. Mies vie sen lähimmälle korjaamolle.

Korjaaja toteaa ilmastoinnissa olevan vikaa ja puhdistaa sen. Auto toimii taas, ja mies lähtee lomamatkalle.

Reissussa sama ongelma ilmaantuu, mutta onneksi paikkakunnalla on merkkikorjaamo. Korjaamossa todetaan, että kaasussa on jotain vikaa, ja ilmastointia korjataan. Jostain syystä kaasulle ei tehdä mitään.

Kotimatkalla auto temppuillee, ja on pakko hakeutua lähimmälle autokorjaamolle. Auto jää sinne tutkittavaksi. Parin päivän päästä korjaamosta soitetaan, että kaasussa on vika ja osia on vaihdettava.

Auto pitää lähettää naapurikaupunkiin merkkikorjaamolle. Siellä autoa tutkitaan pari viikkoa, korjaillaan ja palautetaan asiakkaalle monen sadan euroa laskun kera.

Nyt mies sanoo menettäneensä luottamuksensa kyseiseen automerkkiin ja aikovansa vaihtaa auton merkkiä myöten.

Mitä tämä farssi tarina kertoo autokorjaamoista, jopa ihan merkkikorjaamoista? Asiakas maksaa tyhjistä tutkimuksista ja näennäisistä korjauksista ison rahan. Kun yksi korjaaja ei löydä vikaa, hän silti laskuttaa koko rahan edestä. Toinen ei osaa korjata löytämäänsä vikaa – mutta silti laskuttaa koko rahan edestä!

Nykyautoja ei osaa omin avuin korjailla, joten asiakas on täysin ammattilaisen armoilla – ihmisiä hoitaa lääkäri, autoja autolääkäri. Silloin pitäisi pystyä luottamaan ammattilaisen apuun.